Se mikä on kaiken alla

Olen ajatellut ja ennen kaikkea kokenut koko syksyn älytöntä stressiä. Tajusin sen oikeastaan vasta ihan juuri. Kesän jäljiltä olin into piukeena lähtemässä kaikkeen uuteen ja innostavaan mukaan. Halusin mukaan kivoihin projekteihin. Halusin vastuuta ja tehtävää. Halusin ennen kaikkea haastaa itseni ja oppia uutta. Halusin tulla hyväksi. Halusin olla hyvä.

Miten kävikään? Ainakin olen oppinut uutta. Olen oppinut tunnistamaan rajani, kukaan ei ole väsymätön duracell-pupu. Eri ihmiset jaksavat kantaa eri määrän taakkaa. Jos haluaa panostaa kaikkeen sataprosenttisesti, ei voi olla kaikessa mukana. Kaikilla tulee joskus raja vastaan. Olen myös väsynyt, älyttömän väsynyt. Päänsärky on muuttunut jatkuvaksi paineeksi takaraivossa. Mikään ei oikein huvita ja tuntuu että epäonnistun yhä uudelleen.

Elän kalenterin varassa. Minuuttiaikataululla olen rynnännyt kokouksesta toiseen. Unohtelen asioita. Unohtelen ihmisten nimiä. Entä jos kohta unohdan, kuka olen?

Vapaa-aikani olen käyttänyt suihkussa käymiseen. En ehdi pitää yhteyttä ystäviini ja kotona teen nukkumaan menoon asti rästiin jääneitä hommia.

Täällä blogissa tämä kaikki ei mitä luultavammin ole näkynyt laisinkaan. Haluan luoda ympärilleni positiivisia asioita. Haluan kertoa minua inspiroivista asioista. Haluan olla onnellinen. En halua kuitenkaan olla pelkkä kuori. Minullakin on välillä vaikeaa ja elämä ei olekaan pelkkiä kauniita kuvia kahvikupeista. Elämä on aaltoliikettä. Kaiken tämän vaivan ja väsymyksen jälkeen koittaa aika, jolloin tulen kaipaamaan kiirettä. Vaikken täysin tietäisikään mitä haluan elämälläni tehdä, tiedän ainakin sen, mitä en halua. Kasvan jatkuvasti ihmisenä. Opin tuntemaan itseni. Tärkeää on pysähtyä miettimään ja antaa itselleen aikaa. Aikaa hengittää. On tervettä myöntää, että enää ei jaksa. Tahti on käynyt liian nopeaksi.

Isoin projekti tulee päätökseen kahden viikon päästä. Kun vaan jaksan rutistaa nämä viimeiset päivät, niin selviän tästä kyllä. Tärkeintä tässä kaikessa oli pysähtyä hetkeksi ja todeta asia. Todella ymmärtää, tiedostaa. Ymmärtää olla itselleen armollisempi. Me kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä.

– Karoliina