Glögi ja tee. Yhdessä. Täytyy kyllä sanoa, että ei ollenkaan hassumpi idea. Väri on kauniin kullanruskea ja mausta voi todella erottaa mustan teen aromin. Pullon ulkoasu viehättää erityisesti. Se tuo mieleen englantilaisen teeastiaston. Kun ensi kerran sain pullon käsiini, näin jo itseni nauttimassa tätä ihanuutta Arabian Runoista.
Alkon sivuilla vinkataan käyttämään Blossaa myös jouluisen drinkin tapaan. Lisää glögiä vain vähän kuohuviinin sekaan. Ei hullumpi idea, sillä mielestäni tämä glögi on parasta haaleana. Ei liian kuumana, vaan hieman jäähtyneenä. Silloin alkoholi ei puske liikaa muiden makujen ylitse.
Löysin myös mielenkiintoisen videon tämän vuotisen Blossan syntyprosessista.
Glögin kanssa nautittavaksi kuuluu tietysti erottamaton makupari. Nimittäin piparkakku ja sinihomejuusto. Tarkemmin ottaen Annas runsaammin maustettuja piparkakkuja ja pala Aurajuustoa. Ai että. Annas-piparkakut on parhaita kaupan hyllyltä löytyviä pipareita, mitä tiedän. Ne on just sopivan ohuita ja mausteet on täydelliset. Mielestäni kuitenkin itsetehdyissä pipareissa parasta on se raaka taikina. Kuinka monta kertaa olenkaan pikkutyttönä syönyt mahani kipeäksi mummulassa pipareita leipoessa.
Ihanaa, ihan kohta saa alottaa joulufiilistelyn!
– Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti