Miten katsoa elokuvaa

Jos joku olisi muutama vuosi sitten ehdottanut katsottavaksi suomalaista elokuvaa, olisin nyrpistänyt naamaani. Jokin on kuitenkin muuttunut. En tiedä onko muutos tapahtunut minussa vai suomalaisessa elokuvassa.

Kätilö on Antti J. Jokisen (joka on muuten päänäyttelijä Krista Kososen mies) ohjaama elokuva Lapin sodasta. Se kuvattiin Liettuassa, Lapissa ja Pohjois-Norjassa. Ja voi, sellaiset todella olivat maisemat. Jylhät vuoret ja tyynet vuonot toivat sopivaa kontrastia sotakuvaukseen. Ainuttakaan kohtausta ei ole kuvattu studiossa. Siitä plussaa.

Helsingin Sanomissa oli perjantaina kiinnostava juttu Kätilöstä. Artikkelissa nostettiin esiin katseen merkitys elokuvassa. Katja Ketun romaanissa, johon elokuva perustuu, päähenkilö Helenaa kutsutaan Vikasilmäksi ja Villisilmäksi. Kososelle etsittiin sopivaa piilolinssiä viikkoja. Lopulta päädyttiin ruotsalaiseen, käsin maalattuun linssiin. Myös linssi vaikeutti osaltaan näyttelmistä, sillä Kosonen ei nähnyt kyseisellä silmällä mitään.

Elokuvaa katsellessa kiinnitinkin huomiota erityisesti katseisiin. Henkilöillä oli ominaiset katseet, jotka mukautuivat juonen edetessä. Itse juoni ei sitten ollutkaan kovin kummoinen. Murre vei huomion muutamassa kohtaa, mutta sen pelasti ruotsinkieliset tekstitykset. Tulipa kerrattua sitäkin kieltä samalla. Elokuva nojasi vahvasti Kososen näyttelijätyöhön. Mutta se oli upeaa työtä se. 

Elokuvistahan voi nauttia hyvin monella eri tavalla. Itse nautin kaikesta esteettisestä. Kiinnitän huomiota lavastukseen, puvustukseen ja maskeeraukseen. Arvostan kekseliäitä leikkauksia ja sitä, että katsojan omalle tulkinnalle jätetään tilaa. Monille elokuvan juoni on se tärkein juttu, minusta se on kaikkein vähäpätöisin. Visuaalisesti kaunis elokuva koskettaa eniten. Ja näin se oli Kätilössäkin. Elokuvan monet upeat lähikuvat eivät jättäneet kylmäksi.

Kuva: Solar Films

– Karoliina