maanantai 27. kesäkuuta 2016

Keskikesän juhlaa

juhannus (3)

Kyllä se on niin, että kun hyvä ruoka, juoma ja ystävät laitetaan yhteen, syntyy aika kivoja juttuja. Kun vielä lisätään siihen yötön yö, aurinkoinen keli ja yksi extravapaapäivä, niin johan kääntyy suupielet ylöspäin! Mitäpä sitä kieltämään, aikalailla huippu juhannus voidaan laittaa "parhaita muistoja" -pinon päällimmäiseksi hyvin mielin.

juhannus (1)

Perinteet on kuulkaas niitä, jotka naisen tiellä pitää, sanon minä. Torstaina tuli kahdeskymmenestoinen ikävuosi täyteen ja auton nokka suuntasi välittömästi Urjalaa kohti. Joka ainut juhannus on tullutkin vietetty siellä ja miksipä ei olisi?

Juhannushan lähtee käyntiin juhannustorilla. Sinne on torille tullut taas peräkylän mummot ja papat sekä pari hesalaista. Rakas ystäväni Rosa totesi iloiseen sävyyn, että täällä on jokin maatalousnäyttely. Mutta eipä ollut. Ihan traktorilla olivat pojat tulleet juhannustorille. Meillä kun ei Urjalassapäin kovin niitä raitiovaunuja kulje.

Torilta kuuluu ostaa ylihinnoiteltuja perunoita, pikkukappa siikliä kiitos. Myös mansikat ja lakut ovat pakollisia ostoksia. Tori kuuluu kiertää ympäri, vaikkei muuta ostaisikaan, sillä näin voi morjestaa lähes jokaisen urjalalaisen ja jäädä jutulle.

Perinteinen vierailu mummulassa suoritetaan juhannustorin jälkeen. Siellä kertyy yleensä juhannuskilojen päälle vielä sellaiset ylimääräiset kaksi kiloa, sillä ruoka on taivaallista (ks. kuva alla).

juhannus (4)

juhannus (10)

Torin jälkeen mennään kauppareissulle, jossa kinastellaan noin viisi tuntia siitä, että mitä makkaraa sitä nyt tänä vuonna ostetaan. Tämän jälkeen alkaakin vasta totinen touhu, perinteistäkin perinteisempi mölkkykisa. Ja tämähän otetaan sitten ihan tosissaan, eikä millään leikillä.

No okei, ehkä olen tässä vuosien saatossa hieman tasaantunut, eikä enää ihan niin kovin harmita se häviö. Mainitsemisen arvoista on kuitenkin se, että olin jotenkin jopa ihan ok tänä vuonna!? Tiedä sitten olenko unissani tätä lajia treenaillut vai mitä on käynyt, mutta harkitsen vakaasti uraa mölkyn parissa.
  juhannus (5)

juhannus (11)

juhannus (9)

Rosan vieressä poseeraa aina oikein mielellään, sillä tuo tyyppi ei juurikaan rusketu. Toisin kuin siskoni, joka on jo nyt ruskeampi kuin me yhteensä viime kesän lopussa. Mutta eipä me mitään rusketusta tarvita, kun meillä on niin tyylikkäät juhannusviitat.
  juhannus (16)

Ja sitten laitetaan grilli tulille ja pojat saavan hetken kokea olevansa miehiä isolla ämmällä. Makkara tirisee ja voi sulaa perunan päälle. Ei siinä hetkessä haittaa hyttysen ininä korvassa yhtään.

juhannus (17)

juhannus (15)

Sangriakin on muodostunut varsinaiseksi juhannusperinteeksi.

juhannus (21)juhannus (20)juhannus (14)

Hassun hauskan juomapelin ansiosta saimme nauttia rakkausballadista seurueemme miespuolisten laulamana. Tämän jalon pelin ansiosta saimme myös kimpun kukkia (ks. keskimmäinen kuva).

juhannus (28)juhannus (34)

Ja tässä liihottelen sulavasti kohti saunaa. Sillä saunominen, se vasta perinteikäs juhannuspuuha onkin.

juhannus (33)juhannus (31)
juhannus (22)


Kiitos jälleen juhannus, sinä juhlista samalla tasolla joulun kanssa oleva.
Kumpaakaan en teistä vaihda.



- Karoliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti