Olin tuossa syyskuun vaihteessa kymmenisen päivää Ranskassa, Oléronin saarella. Kyseessä ei ollut ihan perinteinen rantaloma, vaan ihan ihkaoikean oman valokuvanäyttelyn järjestäminen. Tätä unelmaa pääsin toteuttamaan rakkaan ystäväni Pepin kanssa. Ideana oli siis järjestää Ranskassa näyttely, jossa on Suomessa otettuja kuvia. Ensi vuonna pidämme sitten näyttelyn Uudessakaupungissa kuvista, joita otimme Oléronissa.
Kotiuduin reissusta tasan viikko sitten. Vaati hieman aikaa, ennen kuin sain tartuttua kuviin kiinni uudelleen. Matka oli mahtava, uskomaton ja ainutlaatuinen. En sanoin pysty kuvailemaan mitä kaikkea kymmenen päivän aikana pääsimme kokemaan. Yritän nyt kuitenkin.
Heräsimme aikaisin ja haimme tuoreet patongit lähileipomosta aamiasipöytään.
Kävelimme meren pohjassa, veden ollessa kaukana poissa ja hetken kuluttua hämmästelimme samaa maisemaa, sillä meri oli taas täynnä vettä. Nousuvesi on ihmeellinen.
Pyöräilimme ympäri Ranskan maaseutua ikivanhoilla pyörillä, joista löytyivät vaihteet, mutta jotka eivät toimineet.
Söimme lounaaksi kalaa, jonka eräs ihastuttava rouva pyydysti salaa huivillaan edellisenä päivänä.
Kiipesimme vanhan kirkon katolle, jostä näimme koko kylän.
Joimme viiniä taiteilijaresidenssissämme illan hämärtyessä. Keskustelimme elämästä, sen tarkoituksesta ja kaikesta mikä siihen liittyy.
Ja ennen kaikkea tapasimme ihastuttavia ihmisiä. Ranskalaisia hölösuita, joiden keskustelusta ei meinannut tulla loppua. He olivat niin aitoja, että se oli jopa liikuttavaa. Kaikki se nauru, hymy ja ystävällisyys meitä ventovieraita kohtaan.
Tässä on eräs suomalaissyntyinen taiteilija, joka on asunut Ranskassa 18-vuotiaasta asti. Hän on varmasti positiivisin henkilö, jonka olen koskaan tavannut. Hän hymyili koko ajan, siis ihan koko ajan. Tässä elävä esimerkki siitä, kun taide todella ilmentää tekijänsä persoonaa. Kerrassaan ihana tyyppi!
Tämä suolasta elantonsa saava herrasmies ei puhunut sanaakaan englantia, emmekä me ranskaa. Se ei silti estänyt häntä selittämästä ja viittomasta käsillään. Valloittava persoona hänkin!
Työnjohtaja vaativassa tehtävässään.
Saksalainen rouva matkustaa asuntovaununsa kanssa aina kesäksi Ranskaan Oléronin saarelle. Nauttii auringosta, kerää ostereita merenpohjasta ja vain rentoutuu. Hitsi vie mikä asennemuija!
Tämäkin herra kalasteli jotain merivedestä. Hieman jäi epäselväksi, mikä hänen puuhastelunsa tarkoitus oli, mutta hymy korvissa hän ainakin puuhasteli!
Saimme viettää pari päivää tämän maailman vieraanvaraisimman naisen luona. Hän näytti meille niin kauniita paikkoja, että täytyi oikein henkeä haukkoa. Pelkkiä turistikohteita koluamalla jää niin paljon näkemättä. Tässä hän syö villiosteria, jonka nappasi suoraa merenpohjasta.
Loppuun voisin siteerata Arman Alizadia:
Kelatkaa! Nää ihmiset elää näin joka päivä!
- Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti