Viime yö oli ensimmäinen uudessa kodissa.
Aamulla heräsin linnunlauluun(!) auringon pilkistellessä vanhaa narisevaa puulattiaa vasten. Höristin korviani ja kuulin ratikan tasaisen äänen. Heräsin tosiaan Helsingistä. Tämä on totta, ei unta ollenkaan.
K niin kuin koti.
Valkoinen vanha lautalattia ja valoisat huoneet saavat sydämeni jättämään tahdin jos toisen välistä. Olen tunneihminen. Niin tunneihminen kuin vain olla ja voi. Jos etsitte sanakirjasta tätä sanaa, niin selityksessä tullaan varmasti mainitsemaan Närväsen Karoliina noin niin kun esimerkkinä. Ensi kertaa kun astuin asuntoon sisään, tiesin että se on tämä. Tähän haluan muuttaa, tähän minun kuuluu muuttaa. Se todella oli rakkautta ensisilmäyksellä. Jälkeenpäin en edes muistanut mitä kaikkea asunnossa oli, sillä niin haltioissani tästä olin.
Kouluhommat sitoo tän kuukauden ajan vielä Turkuun. Varsinainen muutto onkin vasta kuukauden loppupuolella. Yöunet tarjosikin ilmapatja. Suuret sympatiat ja nöyrimmät anteeksipyynnöt teille, jotka ootte joutuneet meillä vieraillessa nukkumaan tämän kamalan kapistuksen päällä. Korvaan sen teille jotenkin.
Sylikaupalla keväistä aurinkoa toverit!
– Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti