Voi kuinka ihanaa olikaan herätä aamulla siihen totuuteen, että maa on valkea. Heti oli miljoonasti energisempi olo. Tämän kuvan nappasin koulumatkalla, kun henkeni meinasi salpautua tuosta ihanasta valoilmiöstä.
Muistan yläasteelta sen, että jotkut oikeasti vihasi lunta. Kerran yksi tällainen vihaaja sanoi meinanneensa pyörtyä, kun avasi verhot ja huomasi ensilumen sataneen. Voi kyllä, voisin pyörtyä siitä autuudesta, että enää ei tarvitse kärvistellä pimeydessä. Miten jotain niin kaunista, herkkää ja haurasta voi vihata? Ymmärrän, että loska ja räntä ei oo kovin kivoja veden elementtejä. Mutta lumi. Auringonsäteet saavat sen kimaltamaan kuin maa olisi täynnä timantteja. Voisin melkein itkeä siitä liikutuksesta, kun se vaan on niin sanoinkuvaamattoman kaunista.
Tänään pääsin jo kahdelta kotiin koulusta. Siis kahdelta päivällä. Tuntui että oli ihan koko elämä edessä. Viimeinen kuukausi on mennyt kaikenmaailman koulujutuissa ja kokouksissa aina vähintään sinne asti, että synkkä marraskuinen pimeys on jo ehtinyt laskeutua Turun päälle. Tänään kuitenkin aurinko paistoi ja näin päivänvalossa kerrostalomme ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen.
Edelleen on päällä älytön kiire ja vapaa-aika on kortilla. Saatoin kuitenkin naputella koneella kouluhommia ja samalla kuunnella joululauluja villasukat jalassa. Alan siis pian sisäistää media-alan tulevaisuuden termin, multitaskingin.
Pysykää ystävät vahvoina, kohta se joululoma jo saapuu!
Ei muuta kun glögit tulille ja kynttilät palamaan.
– Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti