Always be kind

Olen lähiaikoina pohtinut paljon tätä. Sitä, että kuinka moneksi meitä oikein onkaan. Ja kuinka vähän loppujen lopuksi tiedämme toisistamme.

Kaikilla meillä on eri lähtökohdat katsoa maailmaa. Tulemme eri taustoista ja olemme kokeneet eri asioita. Toinen on joutunut kantamaan käsittämätöntä taakkaa nuoresta iästä huolimattaan, kun taas toinen voi selvitä puolella siitä ja vielä elää vanhaksi asti.

Aina ei ole helppoa olla ystävällinen sellaisille, jotka ovat kohdelleet meitä ikävästi. Uskon kuitenkin, että vihainen sana on harvoin tarkoitettu sen kuulijalle.

Se myöhästelevä tyyppi joutuu ehkä hoitamaan sairasta äitiään ja huolehtimaan samalla nuoremmista sisaruksistaan. Kiukuttelevalla ja pahoja sanoja suustaan suoltavalla on ehkä paha olla kotona. Naapurin valittava ja joka asiasta huomautteleva mummo on ehkä menettänyt puolisonsa monta vuotta sitten ja on hyvin yksinäinen.

Olen myös miettinyt paljon tunteita. Sitä, miten ne vaikuttavat tekemisiimme ja jopa olemukseemme. Teenkin tällä hetkellä dokumenttia tunteista, sillä meillä on menossa koulussa videoreportaasikurssi. Linkkaan videon tännekin, sitten kun se valmistuu.

Olen vuosien saatossa yrittänyt tietoisesti parantaa asennettani positiivisemmaksi. Ja onnistunutkin siinä. Kuitenkin joskus tulee niitä hetkiä, kun masentaa. Silloin haluan saada käsitellä itse negatiiviset tunteeni. Tällä tarkoitan sitä, että jos on huono päivä, niin on huono päivä. Vain itse pystyy muuttamaan ajatuksensa positiivisemmaksi. Tämä ihmisen sisäinen taistelu ei näy aina ulospäin. Silloin ei auta, vaikka joku kehottaisi nostamaan pään ylös ja hymyilemään. Joskus ystävällisyyttä on myös se, että antaa ihmisen vain olla.

– Karoliina